Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Perunkirjoitukset

 

Kuoleman jälkeen on tehtävä omaisuuden ja velkojen luettelointi eli perunkirjoitus. Perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä lukien.

Perunkirjoituksella on kolme päätehtävää

 

1. Perukirjan perusteella kuolinpesän osakkaat voivat arvioida kuolinpesän velkavastuukyvyn ja samalla jakoon tuleva omaisuus saadaan yksilöidyksi.

2. Perukirja antaa kuvan pesän varoista ja veloista perinnönjättäjän kuolinhetkellä.

3. Perukirja on kuolinpesän veroilmoitus.

 

Perintö-, lahja- ja luovutusvoittoverotuksen tunteminen on ensiarvoisen tärkeää perunkirjoitusta laadittaessa. Perintöverosuunnittelulla pyritään ennakoimaan tulevaisuudessa tehtävät oikeustoimet. Väärien toimien tekeminen voi johtaa mittaviin ”turhiin” veroihin. Perukirjan laatijan tulee tuntea perimysjärjestys ja erityisesti tulee olla perehtynyt kuolinpesään liittyvään verotukseen.

Laadimme myös perukirjan jälkeen tehtävät perinnönjako- ja osituskirjat.

Yrityksellämme on lähes 30 vuoden kokemus kuolinpesien verosuunnittelusta.